6. Liian nopeaa, kanssas kokea saan.

Osan lukumusiikki.

***

Istuin tylsistyneenä huoneeni lattialla. Pian isälle muuton jälkeen olin todellakin saanut huomata, että täällä ei käyttäydytty niin kuin kotona. Isä oli tiukka. Siis todella tiukka. Juuri nytkin olin kotiarestissa, siis kotiarestissa! Ja minkä takia? No olin värjännyt hiukseni, taas. Seuraavana päivänä kun olin tullut koulusta tänne muuton jälkeen niin olin saanut huomata, että isä oli heittänyt suurimman osani vaatteistani pois ja tilalle oli tullut värikkäitä riepuja. Hän oli sanonut, että nyt laitamme sinut kuntoon ja se alkaa mielesi kohentamisella! 

Miten typerää.

Emme olleet puhuneet Tomin kanssa moneen viikkoon mitään. Tarkemmin ajateltuna, emme olleet puhuneet kuukauteen mitään. Emme sen kohtauksen jälkeen äidin luona.

En tosin haluaisikaan puhua siitä. Mutta nyt minulla oikeasti oli todella tylsää. Joten otin itseäni niskasta kiinni ja raahauduin Tomin huoneeseen ja suljin oven perässäni.

Tomi katseli jotain tylsää toimintaelokuvaa telkkarista eikä kiinnittänyt minuun mitään huomiota, vaikka selvästi tiesi, että se olin minä kuka oli tullut huoneeseen.

- Gröhöm, köhäisin ja sain pojan huomion viimein itseeni.

- No mitä? Tomi tiukkasi ja katsoi suoraan minuun.

- Öö, saanko lainata tietsikkaasi? keksin hätävalheen, koska en ollut miettinyt mitä sanoisin.

 - No et. Sulla on tietsikka kielto niin ku tiiät.

- No niin, mut ihan tyhmän asian takia. Antaisit nyt.

- En. Mitä sä haluut? Tomi kysyi tiukasti ja asteli luokseni.

- Mulla on tylsää, sanoin viimein.
- Tylsää? Tomi naurahti. - Ja, miten voin auttaa neitiä?

- Älä viitsi olla tommonen.

- Millanen? Tomi kysyi kohottaen toista kulmaansa.

- No just tollanen! huudahdan.

- Sä ite tulit tänne. Oliko sulla oikeesti jotain asiaa?

- No ei ollu, sanon vihasesti ja käännähdän ovea päin.

- Ootas nyt, Tomi naurahtaa ja vetää minut takaisin luokseen.

- No mitä? tiuskaisen.

Tomi lomittaa sormensa minun sormiini ja painaa suudelman huulilleni.

- Mitä sä nyt? äännähdän, mutta Tomi vaientaa minut.

Tomi siirtää kädet ympärilleni ja vetää minut lähemmäksi.

Hetken katselemme toisiamme vain silmästä silmään ja tunnen kuinka sydämeni pammailee.

Sitten Tomi painaa vielä viimeisen suudelman huulilleni ennen kuin päästää minusta irti.

- Miksi sä noin teit? kysyn varovasti.

- Ootko tosissas? Miksikö? Tomi kysyy epäuskoisena.

- Mä en ymmärrä sua ollenkaan, mutisen vastauksen.

- Ymmärrätkö sä ees itteäs? Tomi kysyy ärtyneenä.

- Miten niin?

- Tarviiko sun todella kysyy multa miksi mä suutelin sua? 

- Mä en ymmärrä, sanon.

- Jos sä et ymmärrä sä voit häipyä.

- Mutta..

- Ala vetää. Mä en todellakaan jaksa sua, Tomi tiuskaisee.

- Sä oot inhottavin ihminen ketä mä tiiän! huudan ja juoksen huoneeseeni.

Istahdan huoneeni sohvalle ja koitan sormellani huultani mitä Tomi juuri hetki sitten suuteli.

Minä en oikeasti ymmärrä. Välillä minusta tuntuu, että Tomi vihaa minua ja välillä voisi melkein luulla, että hän pitää minusta. Mitä hän odotti minun sanovan?

Olisiko minun pitänyt sanoa, että tykkään hänestä ja nolata itseni jos hän ei tykkääkkään minusta? En edes tiedä pidänkö hänestä?

- Siiri! Tomi! Toin pizzaa, tulkaa syömää, Linda huutaa alakerrasta.

Juoksen äkkiä alakertaan, etten jää Tomin kanssa kaksistaan samaan tilaan.

Kun Tomi tulee alakertaan kierrän hänet kaukaa.

Tomi mulkaisee minua vihaisesti ja käy röykeästi vastapäätäni istumaan ruokapöydässä.

- Onko mitään suunnitelmia viikonlopuksi? isä kysyy.

- Mä meen Nikolle yöks huomenna, Tomi mutisee mussuttaen pizzaa samalla.

- Ja Siiri, sinä olet vieläkin kotiarestissa, isä sanoo ja katsahtaa minuun.

- Ihan sama olenko vai en. Mä aion silti mennä huomenna kotiin, vastaan.

- Tämä on sinun kotisi, isä sanoo vihaisesti.

- Jaa, no aion mennä äidin luokse! tiuskaisen.

- No siinähän menet. Minä ilmoitan silti hänellekkin, että olet kotiarestissa.

Sitten syvä hiljaisuus laskeutuu keittiöön ja kaikki syövät syvässä hiljaisuudessa.

- Kiitos, sanon syötyäni ja mulkaisen Tomia vihaisesti. Tomi katsoo minua suoraan silmiin ja pyöräyttää silmiään.

- No mikä teillä taas on? Isä murahtaa ja katsoo meidän sanatonta sotaa.

- Ei yhtään mikään. Hyvää yötä, sanon ja painelen yläkertaan.

***

 Seuraavana iltana sain viimeinkin lomaa koko Tomin perheestä. Tomi meni luokkalaisellemme Nikolle yöksi ja minä menin kotiin. Tomin isä Mika oli yötöissä, joten kotona olimme vain minä, äiti ja Jesper.

 Olimme käyneet vuokraamassa elokuvan Filmportista, mutta äiti kuorsasi täydellä teholla.

 - Äiti! Älä kuorsaa, Jesper huudahti.

 - Ai mitä? äiti sanoi unisena ja nousi ylös.

- Sanoin, että älä kuorsaa.

- En minä kuorsaa.

- Kuorsaat kovempaa kuin isoisä! Jesper huudahti.

- No en varmasti kuorsaa yhtä kovaa! äiti sanoi muka loukkaantuneena.

 - Kait minä menen tästä sitten nukkumaan. Älkää valvoko liian myöhään.

- Hyvää yötä äiti, sanomme Jesperin kanssa yhteen ääneen ja purskahdamme nauruun.

 Äidin mentyä Jesper katsahtaa minuun.

- No miten isän luona menee? Riitelettekö te jatkuvasti Tomin kanssa?

 - Riidellään. Me riidellään koko ajan ja eilen me suudeltiin, tunnustan veljelleni.

 - Mitä teitte? Jesper kysyy kauhistuneena.

 - Kuulit kyllä! Me suudeltiin. 

 - Mikä tätä perhettä oikein vaivaa? Jesper huudahtaa.

- Älä nyt järkyty. Me vaan suudeltiin, ei mitään sen enempää.

 - No haluisitko sä, että se olis jotain enemmän? Jesper tiukkaa.

 - En! En tietenkään! Tai, en mä tiiä? huokaisen.

- Kait sä tajuut, et isä ei jättäis teitä enää ikinä kahdestaan jos sais tietää. Ja luultavasti Tomi joutuis muuttamaan meille.

 - Älä huolehdi. Meistä ei tuu ikinä mitään.

- Ootko aivan varma?

- Olen.

- Hyvä. Mä meen nyt nukkuu, kannattais sunkin.

 - Öitä.

- Lupaathan, ettet tee mitään tyhmää, sisko?

- En tee mitään tyhmää. Veli, sanon ja naurahdan.

 Sammutan telkkarin ja laahaudun omaan huoneeseeni. 

En kyllä oikeasti tiedä mitä teen. 

Parin vuoden päästä kun täytän kahdeksantoista minä kyllä muutan pois täältä ja pudistan tämän kaupungin tomut jalostani.

Sen teen aivan varmasti. Hankin itselleni elämän. Ilman tätä hullua perhettä.

~