4. Näät minusta kuoren vaan.

Osan lukumusiikki.

***

Siiri katseli tyytymättömänä itseään peilistä. Hän oli viettänyt taas viikonlopun isänsä luona ja se oli lähes samanlainen kuin aina. He riitelivät Tomin kanssa jatkuvasti. Tällä kertaa Tomi oli sanonut, että hän oli kuin kloonattu versio ystävistään. He kaikki olivat kuulemma samanlaisia ajattelemattomia blondeja jotka päästivät suustaan mitä sattuivat. 

Hän oli tietenkin vastannut siihen jotain osuvaa Tomista ja tämän ystävistä, mutta tällä kertaa Tomi oli todella osunut arkaan paikkaan.

Tomi ei tiennyt mistä puhui. Joko olet samanlainen kuin kaikki muutkin tai sitten olet yksin,  Helppohan pojan oli häntä arvostella, kaikkihan pitivät hänestä muutenkin. 

Tomi oli hyvä urheilussa, sai kymppejä kokeista helposti ja sai ystäviä olemalla vain oma itsensä.

Tyttöjen maailma ei ollut yhtä yksinkertainen.

Miksi hän edes välitti? Sillä ei ollut mitään väliä mitä mieltä Tomi hänestä oli. Hän oli suosittu ja se riitti. Silti Siiri päätti pyytää äidiltä rahaa ja käydä värjäyttämässä hiuksensa.

Siiri oli hämmentynyt kun astui äitinsä huoneeseen. Musiikki soi täysillä ja äiti sen hyräili sen mukana.

Äiti oli pukeutunut parhaimpiinsa ja meikannut.

- Mihin sinä oikein olet menossa? Siiri kysyi epäileväisenä kun äiti laittoi ripsiväriä silmiinsä.

- Menen vain tapaamaan yhtä vanhaa ystävää. En mitään sen ihmeellisempää, 

"Mitään sen ihmeellisempää." Just Siiri ajatteli. Äiti oli ostanut itselleen uudet kengät. Se vanha ystävä taisi olla joku mies, Siiri ajatteli harmistuneena.

- Okei. Saanko rahaa? Aattelin käydä kampaajalla?

- Kai minä voin antaa kun olen näin hyvällä tuulella. Ei sitten mitään liian radikaalia.

- Ei, ei. Kiitos.

Kenenköhän kanssa äiti on menossa ulos? Siiri miettii pyöräillessään keskustaan.

- Olisiko teillä yhtään vapaata aikaa tänään? Siiri kysyy kun pääsee kampaamoon.

-  No nyt olisi heti aikaa. Mitäs haluaisit tehdä hiuksillesi? kampaaja kysyy.

- Leikata ja värjätä.

Vähän ajan kuluttua Siiri pääsee kampaajan käsittelyyn.

- Oletko aivan varma, että haluat värjätä? Sinulla on ihanan luonnonvaaleat hiukset, kampaaja kysyy.

- Aivan varma.

Parintunnin päästä Siiri astelee tyytyväisenä ulos kampaajalta.

Kampaajalta hän suuntaa kohti kirpputoria etsimään uusia vaatteita uudistettuun tyyliinsä.

Toisaalla Bella viettää romanttista illallista vanhan tuttavansa Mikan kanssa. Aina kun lapset olivat isällään Bella oli ruvennut viettämään aikaa Mikan kanssa. He tulivat erinomaisesti juttuun keskenään. Tuomaksen kanssa hän ei ollut koskaan tuntenut itseään tälläiseksi. Näin aikuiseksi. Tokihan hän oli Tuomasta rakastanut.  Ja voi, paljon oli rakastanutkin. He vain olivat halunneet eri asioita elämältään.

- Kiitos kun kutsuit minut taas ulos, Bella sanoi edessään istuvalle miehelle.

- Kiitos kun lähdit minun kanssani ulos, Mika sanoi ja virnisti.

Ruuan jälkeen he siirtyivät tanssimaan.

- Sinun kanssasi minusta tuntuu, että olen saanut elämäni takaisin, Bella huokaisi onnellisena.

- Minusta tuntuu aivan samalta sinun kanssasi. Minä haluaisin kysyä sinulta jotain.

- Kysy pois vain, Bella sanoi hymyillen.

- Minä taidan olla aika rakastunut sinuun, Mika naurahti hermostuneesti ja polvistui Bellan eteen.

Bellan silmät pyöristyivät hämmästyksestä.

- Bella. Soisitko minulle sen kunnian, että suostuisit vaimokseni?

- Voi kyllä. En voi uskoa, että todella kysyit, mutta kyllä. Kyllä minä suostun.

- Sinä olet kaunein tapaamani nainen koskaan, Mika kuiskasi.

-  Nyt sinä sait minut punastumaan, Bella naurahti.

Kaksi viikkoa myöhemmin

- Ala tulla jo. Ruoka jäähtyy, Bella huuteli oven takana.

Tänään Bella ja Mika menisivät naimisiin. Maistraatissa ihan vain perheen kesken. Siiri oli tavannut jo aikaisemmin Mikan ja tämä oli hänestä ihan mukava, mutta hetki sitten hänelle oli esitelty Mikan poika. Ja kukas muukaan se Siirin " onneksi " oli kuin Tomi.

- Mene pois! En aio tulla! Miten sä voit tehä tän mulle? Siiri kiljui oven läpi ja pani kädet korvilleen, ettei kuulisi äidin ääntä.

Ovi kävi ja Bella marssi Siirin huoneeseen.

- Siiri lopeta!

- Häivy! Jätä mut rauhaan. Menkää leikkimään pikku perhettänne! Siiri kiljui.

- Lopeta heti! Turha tästä on tehdä näin isoa numeroa. Kiljuitko sinä isällekkin tällä tavalla kun menit heille ensimmäisen kerran?

- Se on ihan eri asia! Isällä mä oon vaan viikonloppusin, eikä Tomi edes oo siellä aina. Mutta täällä mä asun ja mä en aio jakaa mun kotia sen kanssa! Siiri kiljui ja kyyneleet ryöpsähtivät hänen silmistään.

- Miten Tomi voi olla sinulle noin suuri ongelma? Minä aion tänään mennä naimisiin rakastamani miehen kanssa ja tuo sinun kiukuttelusi ei auta mitään. Sinä sanoit, että sinulle on ihan ok, että menen naimisiin Mikan kanssa, Bella sanoi tiukkaan sävyyn.

- Se oli ok niin kauan kunnes sain tietää, että joudun jakamaan kotini sen idiootin kanssa!

- Miten sinun sisälläsi voikaan olla noin paljon vihaa jotakin luokkalaistasi poikaa kohtaan? Onko hän tehnyt sinulle jotain? Bella kysyi huolestuneena.

- No ei ole tehnyt mitään! Hän on tyhmä kuin saapas! En voi sietää häntä!

- Nyt riittää. Sinä tulet nyt yläkertaan syömään meidän kanssa ja sen jälkeen lähdemme. Käyttäydyt hyvin tai sinulta loppuu viikkorahan saanti kuukaudeksi ja ulos on turha haaveilla, Bella sanoi ja marssi ulos tytön huoneesta.

- Vihaan sua! Siiri kiljui kyynelten seasta äitinsä perään.

Kymmenen minuutin päästä Siiri marssi keittiöön missä muut olivat jo syömässä ja istui pöydän päähän.

Hän mulkaisi Tomiin, joka söi tyynen rauhallisesti ruokaansa eikä ollut järjestänyt mitään kohtausta.

Mika rupatteli sarjakuvista Jesperin kanssa ja äiti söi ruokaansa sanomatta sanaakaan.

- Te olette siis samalla luokalla? Mika kysyi varovasti.

- Mm.. joo, Siiri mutisi vastauksen.

- Me ollaan oltu ensimmäisestä luokasta lähtien samalla luokalla, Tomi sanoi liittyen keskusteluun.

- Varmaan ollaan vielä lukio aikakin samalla luokalla, Siiri mumisi ja Tomi potkaisi tätä pöydän alta.

Siiri loi tiukan ilmeen poikaan, mutta jatkoi sitten syömistään.

Eihän tästä tulisi mitään. Hän joutui jo koulussa joka päivä näkemään Tomia, viikonloppuisin isällään ja nyt vielä kotonakin. Hän tulisi sekoamaan.

- Kiitos, Siiri tokaisi kun oli syönyt ja nappasi lautasen Tominkin nenän edestä.

Poika mulkaisi häntä tympääntyneenä, muttei sanonut mitään.

Laitettuaan astiat tiskikoneeseen hän juoksi huoneeseensa.

Voisinpa vain kadota, Siiri ajatteli masentuneena ja meni kyhjöttämään vuoteelleen.

Ovi aukesi ja Tomi asteli röyhkeästi koputtamatta sisään.

- Vai tältä näyttää koulun prinsessan huone, Tomi tokaisi.

- Häivy, Siiri tiuskaisi.

- Älä nyt vielä hermojasi menetä, Tomi naurahti ja sulki oven.

- No mitä nyt? Yleensä on tapana koputtaa kun tullaan sisään.

- Sinun täytyy lopettaa tuo, Tomi tokaisi.

- Niin mikä?

- No tuo prinsessan esittäminen.

- Anteeksi mitä? Siiri kysyi epäuskoisena.

- Ihan oikeesti. Tää maailma ei pyöri sun navan ympärillä. Ja mun maailma ei ainakaan pyöri joten yritä käyttäytyä. Me ilmeisesti tullaan näkemään nyt toisiamme paljon koulun ulkopuolellakin, joten yritetään sietää toisiamme. Okei?

- Okei, Siiri huokaisi.

- Oikeesti? Tomi kysyi kohottaen toista kulmaansa.

- Oikeesti. Yritetään sitten tulla toimeen.

 *Kop Kop*

- Sisään, Siiri sanoi hätäisesti.

Bella astui huoneeseen ja katsoi yllättyneenä kun Tomikin oli siellä.

 - Lähdetäänkö?

- Joo, tottakai, molemmat nuoret vastasivat yhdestä suusta.

 - Onko tää nyt sulle ihan ok? Jesper kysyi maistraatissa.

 - On. Tää on ihan ok, Siiri vastasi ja loi pienen hymyn veljelleen.

 Seremonia oli lyhyt ja yksinkertainen.  Sormukset vaihdettiin ja tahdon sanottiin.

 Tomin kasvoilla näkyi aito hymy, mutta Siiri ei saanut suutaan hymyilemään. Äiti ja isä eivät oikeasti palaisi enää ikinä yhteen. Molemmat olivat jatkaneet elämäänsä eteenpäin. Pitäisikö hänenkin yrittää jatkaa elämäänsä? Siiri pohti katsellessaan äitiään, joka hymyili onnellisena.

 Siiri vilkaisi sivusilmällä veljeään ja huomasi, että ei tämäkään paljoa hymyillyt. Tämä ei ollut pelkästään hänelle rankkaa. Jesperinkin elämä tulisi muuttumaan ja niin myös Tomin. Paitsi siitä Siiri ei välittänyt pätkääkään.

 - Rakastan sinua, Mika kuiskasi vihkikaaren alla.

 - Ja minä sinua, Bella kuiskasi takaisin ja hymyili onnellisena.

~

Uusi osa täällä taas. Vihdoin. 

Kiitos kaikille kommentoijille ja tietysti toivon taas lisää kommentteja! :)