sunnuntai 16. marraskuuta 2014

45. Hei mä autan sua, jos sä tarviit mua.

Sainpas tehtyä uuden osan. Mutta siis, tämän jälkeen tulee luultavasti enää yksi osa tähän tarinaan ja sitten You and me, together alkaa olla pulkassa.



***

  Andy olisi kyllä voinut ilmoittaa niistä harkkojen peruuntumisesta vähän aikaisemmin.
 Mutta eihän se tietysti tule kysymykseenkään kun on kyse Andystä. Hänelle se on tietysti ihan oikei, että joudun kävellä monta kilometriä stadionille ja todeta, että treenit on siirretty illaksi. Niin tyypillistä.
 Onko tuo Kate? Mitä hän tuolla kyhnöttää?
 Hetkinen. Eikait hän vaan itke?
 Kait minä voin kysyä, että mikä hänellä on? Eivätkö kaikki tekisi niin? Eihän se ole yhtään outoa?
 Hitto, mitä minä sanon? Enhän minä enää voi perääntyä!
- Tuota, onko kaikki hyvin?
Hitto. Minä säikäytin hänet. Mitä hittoa hänelle on käynyt? Hänhän on ihan ruhjeilla.
 - Mitä sinä haluat? Etkö näe, että haluan olla yksin? Kate tiuskaisee silmät salamoiden.
 - Sinä olet loukkaantunut. Mitä on tapahtunut? 
Hienoa. Osaanko olla enää yhtään tahdikkaampi?
- Mitä se sinulle kuuluu? Häivy!
 Hän katsoo minuun vihaisesti kun istahdan hänen viereensä.
- Tuota, voinko auttaa jotenkin?
 - Mikä sinua vaivaa? Ihan kuin sinua kiinnostaisi minun auttamiseni, Kate puuskahtaa.
- Entä jos minua kiinnostaakin? Entä jos minä haluan todella auttaa sinua?
Kate vaihtaa asentoa ja kääntää katseensa pois minusta.
- Minä en usko. Miksi sinä muka haluaisit auttaa minua? Mitä minun tekemiseni sinua kiinnostaa?
 Okei. Olen ehkä tyhmän rohkea, mutta nojaudun Katea vasten ja hän säpsähtää, mutta ei työnnä minua pois.
- Mitä jos minä tykkään sinusta? 
 - Joo. Ihan varmasti, Kate naurahtaa.
- Se on totta. Kerro mitä sinulle on tapahtunut.
 - Minun isäpuoli. Hän vihaa minua, Kate kuiskaa.
- Löikö hän sinua? kuiskaan ja Kate nyökkää.
 Nousen varovasti ylös ja vedän Katen mukanani seisomaan.
- Minä asun tässä lähellä. Tuota, haluaisitko tulla meille niin puhdistettaisiin nuo haavasi, takeltelen.
 - Sinun kotiisi? Kate kysyy epäuskoisena.
 - Niin. Pystytkö sinä luottamaan minuun?
- Eikat minulla ole mitään menetettävääkään, Kate toteaa hiljaa.

***

 - Ethän sinä voi olla tosissasi? Eihän hän ole yhtään tyylikäs tai mitään! Andy paasaa.
 - Minulle on ihan sama mitä mieltä sinä hänestä olet. Minä tykkään hänestä ja haluan, että jätätte hänet rauhaan typeriltä vitseiltänne tästä lähtien!
 - Siis oikeesti? Aiotko alkaa seurustelemaan sen kanssa?
- Jos hän suostuu niin kyllä!
- Ymmärrän. Oikeastaan tää oli aika arvattavissa. Lopeta Andy, äijähän on rakastunut, Matt tokaisee.

~

"Välillä mä huomaan et jään suoraan silmiisi surullisiin katsomaan.
 Jotkut tyypit haukkuu sua ja satuttaa,
 Ei ne sais tulla mitään ilkeetä sanomaan.
 Pahat sanat koittaa päästä ihosi alle ja sä toivot että oisit luodinkestävä.
 Must tuntuu että joudut yksin kaiken kestämään
 Niin et kukaan muu ei välitä.
 Ei ne saa sua mukanaan pinnan alle-ee."

~

7 kommenttia:

  1. Harmi, että tää tarina loppuu pian. Tykkään tästä tosi paljon... :(

    VastaaPoista
  2. Hyvä osa! :) Osasinkin jo odottaa että Alex tykkäisi Katesta. Innolla odotan mitä seuraavassa osassa tapahtuukaan, jos se jää viimeiseksi. Harmi että tämä tarina loppuu, kun tämä on yksi parhaista :( !

    VastaaPoista
  3. Kiva osa! Olikin jo vähän arvattavissa että Alexilla on tunteita Katea kohtaan! Osa oli lyhyt, mutta ei se haitannut! Odotan mielenkiinnolla mitä lopussa tapahtuu! (:

    VastaaPoista
  4. Kiva osa oli :) Mäkin arvasin että Alex tykkää Katesta. Harmi, että tää tarina loppuu, tykkään tästä niin kovasti :( Toivottavasti kaikki päättyy onnellisesti :)

    VastaaPoista
  5. Oih, ihana osa! Arvasin, että Alex ihastuu Kateen - nähtäväksi jää, uskaltaako Kate loppujen lopuksi luottaa Alexiin.
    Mä jo pelkäsin, että Alexin kaverit olivat tehneet Katelle jotain D: En tosin tiedä, onko se yhtään parempi, että sen takana olikin Katen isäpuoli - sille Alexin on nimittäin vaikeampi puhua järkeä, kavereilleen se olisi sentään voinut räyhätä.

    Katesta on tullut niin kovin suloinen! Onneksi Alex sattui paikalle kuin urhoollinen prinssi 8)♥

    Mulle tuli tosi haikea olo, kun sanoit, että tää tarina on ihan loppusuoralla. Kai kaiken hyvän on tultava loppuunsa, mutta silti. :c Onneksi sä et sentään katoa tarinamaailmasta kokonaan, sun tarinoita on ilo lukea! 8)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteista. <3
    Uutta osaa tulee luultavasti vasta ensi vuoden puolella. Täällä on ollut nyt vähän hiljaista ihan vain oman laiskuuteni vuoksi. Ostin SimCityn ja olen pelannut sitä aika paljon ja sitten olen alkanut lukea taas paljon kirjoja.

    VastaaPoista
  7. Minä niiiiin tiesin että Alex ja Kate alkaa varmana styylata! No onneks se kaverit ei haukkunu poikaa ihan lyttyyn, toivottavasti lopettavat sen kiusaamisenki. Ihana osa <3

    PS. Osa 9. ilmestynyt LC Requiemiin :3

    VastaaPoista