41. Vaikka tilanteet muuttuu, teetkö kaikkes et jäisin sun luo?

Osan lukumusiikki.

***

Kuusi vuotta myöhemmin

 - Täältä pesee!

 - Et saa ikinä sitä! Mä oon paras maalivahti, Andy nauroi maassa.

 - Hmph. Ennen loppupeliä mä kyllä saan sen. Me voitetaan varmasti Sunlit Tidesin joukkue. Siihen asti mä aion harjotella!

 - Kello soi, mennään, Matt huudahti kun koulun kello pirisi ja koulun etupihalta rupesi kuulumaan huutavien ikätoverien ääni.

 - Pullero! Matt huudahti ja Alex kääntyi katsomaan mihin hänen ystävänsä jäivät.

 Alex näki Katen taas seisovan yksin koulun pihalla eikä vastannut mitään toisten nälvimiseen.

 - Tiesitkö, että koska sä haiset ihan hevosilta niin kukaan ei halua olla sun kanssa, Andy jatkoi ilkeästi.

 Tyttö näytti siltä kuin olisi purskahtamaisillaan itkuun, mutta pidätteli niitä purren hammasta yhteen.

- Tunti alkaa, tulkaa jo, Alex mutisi ystävilleen ja suuntasi koulun ovia kohti.

***

 Koulusta palatessaan Alex huokaisi raskaasti kun roskat seisoivat edelleen oven edessä. Isä ei luultavasti ollut tehnyt tänäänkään mitään.

 - Kotona ollaan.

 - Mm, kuului laiska vastaus.

 - Onko jotain ruokaa? Alex kysyi lösähtäen sohvalle.

 - Jääkaapissa on eilistä pizzaa. Vai haluatko tilata uutta? Nick vastasi poissaolevasti.

 - Voisitko sä tehä oikeeta ruokaa? 

- Teen huomenna jooko? Tilaa nyt pizza tai syö sitä eilistä.

- Just, Alex tuhahti samalla kun Nickin puhelin rupesi soimaan.

 - Nick.

 - Mitä? Oletko tosissasi?

 - Kyllä, minä tulen heti.

 Nick laski luurin korvaltaan ja tuijotti sitä shokin vallassa.

- Mitä nyt? Alex kysyi väsyneenä.

- Äiti on herännyt, Nick sopersi tunteiden vallassa.

- Mitä?

 - Minä lähden sairaalalle. Hän pääsee kuulemma kotiin jo tänään.

  - Mä tuun mukaan.

 - Ei kun minä menen yksin. Näät äitin sitten kun tulemme takaisin, Nick vastasi ja Alex hypähti sohvalle murjottamaan.

 - Älä lähde mihinkään, Nick sanoi ja lähti.

- En, en.

***

 - Hän ei sitten välttämättä ole aivan se sama kuin ennen onnettomuutta, hoitaja varoitti Nickiä ovella.

 - Mitä tarkoitat? Nick kysyi kauhistuneena.

 - Hän ei muista, että on naimisissa. Joten en ole varma tunnistaako hän sinua. Hän kyllä vaikuttaa ihan selvältä ja siltä kuin järki pelaisi, mutta hänellä on jonkin sortin muistinmenetys.

 - Tulehan sitten. Kerroin, että hänen miehensä on tulossa hakemaan häntä, hoitaja sanoi ja avasi jo tutuksi tulleen huoneen oven.

 Nick astui värähtäen sisään Shannan sairaalahuoneeseen.

Siinä nainen nyt oli. Istui täysin elävänä penkillä katsomassa telkkaria.

Nickin sydän melkein pysähtyi kun Shanna kääntyi katsomaan häntä ja naisen kulmat kurtistuivat kun hän näki hänet.

 - Onko tämä joku vitsi? Shanna kysyi ja katsoi suoraan hoitajaan.

- En minä tämän miehen kanssa ole naimisissa.

 Hoitaja huokaisi raskaasti.

- Kyllä olet. Hän on käynyt säännöllisesti katsomassa sinua täällä kuuden vuoden ajan. Jos haluat pois täältä sairaalasta sinun on lähdettävä hänen mukaansa. Muuten joudut jäämään tänne tarkkailuun.

 - Olen valmis lähtemään, Shanna vastasi ja käänsi katseensa muualle.

 - Jätän teidät nyt kahden. Käykää ilmoittautumassa alhaalla kun lähdette, hoitaja sanoi ja poistui.

 - Etkö sinä muista minua? Nick sanoi ääni värähtäen.

- Kyllä minä sinut muistan. Asia on vain niin, että minä en muista, että me olemme naimisissa.

- Mitä tarkoitat? Muistat minut, mutta et muista?

- Minun viimeinen muistikuvani on se kun me erosimme yliopistossa. Ja siitä on ilmeisesti jonkin verran aikaa?

 - Siitä on ikuisuus aikaa. Shanna, ennen onnettomuutta me olimme tosi onnellisia.

- Minä olen pahoillani, minä en muista. Minä tavallaan olen sinulle todella vihainen, koska muistan vain meidän eron.

 - Siitä on ikuisuus, minä rakastan sinua. Ole kiltti äläkä torju minua, minulla on ollut niin kova ikävä sinua.

 - Olen pahoillani, mutta sinun on annettava minulle aikaa. Minun tunteeni ovat ihan sekaisin.

- Meilla on lapsi. Kertoiko lääkäri sinulle sen?

- Lapsi? Onko meillä lapsi? Missä hän nyt on? Shanna kysyi järkyttyneenä.

- Kyllä, meillä on poika. Hän jäi kotiin odottamaan.

- Jätitkö sinä hänet yksin? Shanna kysyi kauhistuneena.

- Alex on kymmenen. Hän pärjää hetken yksinkin.

- Kymmenen? Minä en edes muista häntä, Shanna kuiskasi ja irtautui Nickistä.

 - Lähdetään pois täältä, Shanna sanoi.

- Tuossa kaapissa on jotkut vaatteet mitkä toin tänne monta vuotta sitten, Nick sanoi ja ositti ruskeaa kaappia.

Shanna avasi kaapin ja löysi sieltä paidan ja shortsit ja puki ne nopeasti ylleen.

- Mennään. Minä haluan nähdä hänet.

***

 Shanna katsoi ihmetellen ympärilleen kun he saapuivat heidän kotinsa pihaan. Bridgeportissa he eivät ainakaan enää olleet. Ja roskia oli joka paikassa. Millaistahan heidän yhteiselämänsä oli ollut?

 - Oletko valmis? Nick kysyi ennen kuin avasi oven.

- Joo, Shanna vastasi epävarmasti.

 Shanna järkyttyi kun he astuivat sisään taloon.

 Sohvalla istui pieni mini versio Nickistä. Mutta hän ei kyennyt muistamaan, että olisi ikinä nähnyt kyseistä lasta. Minkälainen äiti hän oli oikein ollut kun ei kyennyt muistamaan omaa lastaan?

 - Hei, Shanna sanoi varovasti ja katsoi poikaa silmiin.

 - Hei, Alex vastasi ja katsoi järkyttyneenä äitiään. Hänestä tuntui kuin äiti olisi herännyt kuolleista ja se tuntui karmivalta. Hän kykeni muistamaan vain äidin, joka makasi tiedottomana sairaalan sängyssä.

 - Mua väsyttää. Hyvää yötä, Alex sanoi ja nousi sohvalta.

 - Alex, Nick aloitti.

 - Ei nyt isä, öitä.

Nick katsoi turtana kun hänen poikansa hävisi yläkertaan.

 - Hän ei pidä minusta. Olinko minä kamala äiti? Shanna kysyi hiljaa.

 - Sinä olit täydellinen äiti. Mutta Alex oli vain neljä kun jouduit sairaalaan. Hänellä on ollut rankkaa, Nick huokaisi.

***

 Alex sai vaivoin pidätettyä kyyneet ennen kuin pääsi huoneeseensa.

 Kun ovi paukahti kiinni märät kyyneleet rupesivat valumaan pitkin hänen poskiaan.

***

 Nick kääntyi ja katsoi vaimoaan ja veti tämän suudelmaan. Siitä oli kuusi vuotta kun hän oli saanut tehdä näin.

 - Nick, lopeta. Minä en pysty tähän.

- Minä olen joutunut olemaan kuusi vuotta erossa sinusta, Nick sanoi surullisena.

- Olen pahoillani, mutta minä elän vielä menneisyydessä. Sisimpäni huutaa, että meillä on paljon selvitettäviä asioita keskenämme. Sinä olet saanut selvittää ne yli kymmenen vuotta sitten, mutta minä elän vielä sitä hetkeä kun sinä käskit minun lähteä.

- Pitääkö meidän käydä se kaikki taas läpi? Nick kysyi kauhuissaan.

Shanna nyökkäsi.

- Hyvä on, mutta ei tänään. Tule näytän sinulle makuuhuoneemme.

 - Meidän makuuhuone on tuossa. Minä käyn vähän juttelemassa pojan kanssa, Nick sanoi ja hävisi Alexin huoneeseen.

 Shanna astui huoneeseen sisään ja tunsi pettymystä kun se ei herättänyt hänessä mitään tunteita. Hän ei muistanut mitään.

 Otsa kurtussa hän katsoi seinällä olevia kuvia.

 Yhdessä kuvassa hän oli raskaana, eli se todisti ainakin sen, että hän todella oli tuon pojan äiti. Ja seinällä oli myös hänen ja Nickin hääkuva.

Häntä puristi sydämestä kun hän katsoi kuvia. Hän ei tiennyt edes mikä vuosi oli.

 Shanna tuijotti seinällä olevia kuvia ja tuli siihen tulokseen, että hän ei voinut olla enää kamalan nuorikaan, jos Alex kerran oli jo kymmenen. Saisiko hän ikinä takaisin noita menetettyjä vuosia?

***

 Nick löysi poikansa itkemästä huoneestaan.

- Tule tänne, Nick sanoi.

- En minä itke, Alex mutisi.

- Etpä tietenkään, Nick vastasi ja veti tiukkaan rutistukseen poikansa.

 - Se taisi olla aika järkyttävää? Nick totesi ja Alex nyökkäsi.

- Tästä lähtien kaikki on paremmin. Minä lupaan olla parempi isä sinulle.
- Entä äiti? Alex kysyi.
- Äidin pitää vähän sopeutua. Kaikki järjestyy kyllä.

~

"Voitko vannoa, et muuta sun mieltä?
Alkuhuuma kun haihtuu pois ja äkkii sä näät harteillas piikikkään vieraan sydämen, tahdotko kantaa myös sen?"

~


No niin. Shanna siis selviytyi. Mitäs mieltä olitte osasta?
Miten luulette perheen elämän jatkuvan tästä eteenpäin?