29. Sä oot tyhmä, mikset tajua?

Osan lukumusiikki.

***

 Puoli vuotta myöhemmin

Shanna kertoo

  - Yksi kokis ja fantta ja juustokakku, Nick sanoi kahvilan työntekijälle.

- Tuleeko muuta? myyjä kysyi pirteästi.

- Ei kiitos, Nick vastasi ja kantoi tilauksemme pöytään.

 - Musta siinä vaan ei oo mitään järkeä, Nick selitti jatkaen aiempaa aihettamme ja sieppasi palan yhteisestä juustokakustamme.

Kuuntelin väsyneenä samaa aihetta mistä olimme keskustelleet jo niin monta kertaa aiemminkin. Ensimmäiset kolme kuukautta meillä meni todella hyvin, koska jännitin Nickin seuraa ihan kamalasti, mutta nyt kun jännitys oli hävinnyt ja pystyin taas olemaan oma itseni huomasin miten erilaisia me todellisuudessa olimme. Silloin kun emme puhuneet tulevaisuudesta meillä synkkäsi hyvin, mutta kun puhe siirtyi tulevaisuuteen huomasimme haluavamme aivan eri asioita.

- Minä en nää mitään järkeä opiskella täällä kun en kerran ole kiinnostunut tästä alasta yhtään. Jos todella yritämme niin kyllä tämä kestää vaikka en asuisikaan täällä.

- Just joo. Uskotko tuohon oikeasti itsekkään? Että melkein kaksi vuotta asuisimme eri kaupungeissa ja silti olisimme läheisiä? Nick tiukkasi.

- Entä mitä sitten kun valmistumme? Olen heittänyt parhaimmat vuoteni elämästäni menemään ja voin sanoa hyvästit unelmilleni! sihisin kiukusta ja minun olisi tehnyt mieli kiljua jos emme olisi olleet julkisella paikalla. Nousin kiukustuneena ylös ja join limsan kerralla alas ja iskin sen pöytään.

- Minä lähden nyt kotiin viikonlopuksi, tule avaamaan takapaksi, että saan tavarani.

- Nytkö sinä lähdet kotiin! Juokset siis ongelmia karkuun, etkä käsittele niitä! Nick huusi perääni.

- Ei, vaan minä menen kotiin ajattelemaan ja mietin mitä teen!

***

Kolmen päivän päästä

 Jyskytin Nickin asunnon ovea ja olin jäätyä seisaalleni. Olin juuri palannut takaisin viikonloppulomalta ja olin heittänyt vain kamat kotiin ja juossut heti Nickin oven taakse.

 - Tullaan, tullaan, ei tarvi hakata sitä ovea! Nick huusi oven takaa ja riuhtaisi oven auki.

Nickin kasvoilla oli havaittavissa ärtymys, mutta en antanut sen haitata vaan hyppäsin hänen syliinsä ja rutistin tiukasti.

- Anna anteeksi, mä rakastan sua ihan hirveesti. Mä oon valmis tekemään mitä vaan kunhan me ollaan yhessä, nyyhkytin miehen olkaa vasten.

- Mäkin rakastan sua, älä enää lähe sillä tavalla, Nick huokaisi ja etsi huulillaan huuleni.

***

Parin viikon päästä

 Oikeastaan mikään ei ollut muuttunut viime riidastamme. Olin ruvennut miettimään kannattiko minun tosiaankin heittää unelmani hukkaan? Mitä jos tästä minun ja Nickin jutusta ei koskaan tulisikaan mitään? Olin jo asennoitunut siihen, että käyn tämän koulun loppuun ja sen jälkeen menisimme Nickin kanssa naimisiin ja muuttaisimme yhteen, mutta nyt Nick oli ilmoittanut, että lähtisi maailmankiertueelle ja jatkaisi opintojaan kuukauden päästä. Ihan tosi, ajatteliko hän että minä rehkisin täällä sillä aikaa kun hän oli elämässä minun unelmaani!

- Kuunteletko sinä yhtään! huudahdin.

 - Joo, älä viitsi jäkättää!

 - Jäkättää! Minä kerroin, että aion lopettaa tämän koulun. En jatka enää tätä!

- Ihan oikeesti, toi on tosi itsekästä. Mä oon vaan kuukauden poissa, ja tuun välillä käymään. Mä en voi tosta noin vaan heittää mun uraa menemään vaikka mä opiskelenkin.

 - Mä en sanonut, ettet sä vois lähtä! Mä sanoin, että mä en vaan aio jäädä tänne! Sä voit tulla sinne Bridgeportiinkin mua kattomaan, tiuskaisin vihaisena.

- Me ollaan käyty tää keskustelu sata kertaa! Sä siis haluat laulajaksi, okei. Mä en sano, etteikö susta olis siihen. Mä ihan tosissani uskon, että sä voisit menestyy, mutta mitä se tarkottais meille? Mä en usko, et meiän suhde kestäis sen. Tiiätkö millasta mediamyllytystä se on? Kun kaikki juoksee kameroineen ja vihkoineen sun perässä, entäs sitten kun meitä olisi siinä kaksi? Me ei saatais ikinä olla rauhassa! Nick selitti ja loppua kohden hänen äänensä oli jo huutamista.

 - Johan ne juoksee nytkin kameroineen sun perässä! Mitä eroo siinä  olisi! Sä siis elät unelmaasi ja mä vaan laahaan perässä!

 - Siinä on iso ero. Mä aion vetäytyä tän kiertueen jälkeen pois julkisuudesta ja mä aion alkaa tehä tän koulun jälkeen töitä tuottajana. Sä tiiät varsin hyvin, että julkisuus on vain pintakiiltoo ja se on nopeesti ohi jos et pidä sitä yllä. Jos sä nyt nousisit pinnalle, me oltais aina otsikoissa.

- Sä eläisit silti sun unelmaasi, mitä hittoo mä tekisin?

- Eikö tää meiän juttu riitä sulle? Sä voit tehä jotain muuta työtä tai olla tekemättä? Me voidaan perustaa perhe parin vuoden päästä, eikö se voi riittää sulle? Nick tivasi.

- Ei. Eihän se riitä sullekkaan! huudahdin epätoivoisena.

 - Jos sä nyt lähet niin tää on oikeesti tässä, Nick sanoi vakavana.

- Mä lähen.

- Sit sun kannattaa nyt lähtä, Nick sanoi ja käänsi selkänsä minulle.

 Juoksin vihaisena ja osittain järkyttyneenä minun ja Sabrinan asunnolle. Etsin matkalaukkuni esille ja rupesin viskomaan sille tavaroitani. En jäisi enää päiväksikään tänne. En voinut uskoa, että Nick oli todella niin epäreilu. Hän siis sai tehdä mitä lystäsi ja minun piti vain katsella sivusta? Ehkä sitten todella oli parasta, että erosimme. Olisko meidän suhde koskaan voinut onnistua?

- Miksi sinulla on matkalaukku pakattuna? Sabrina kysyi kun saapui kotiin.

- Minä lähden kotiin. Lopetan koulun, tämä ei ihan totta kiinnosta minua yhtään, sanoin.

 - Entäs Nick? Sabrina kysyi hämmentyneenä.

 Nousin ylös tuolista ja huokaisin.

- Me erosimme.

- Ettekä. Voi ei, olen niin pahoillani.

- Turhaan olet. Ei siitä olisi koskaan tullut mitään. Voitko heittää minut juna-asemalle?

- Eikun, minä vien sinut kotiin. Voisin muutenkin käydä kotona, ei koulu yhdestä päivästä kärsi, Sabrina sanoi ja hymyili kannustavasti.

 Oli aamuyö kun viimein pääsin kotiin kimpsuineni ja kampsuineni.

 Ei mennyt kauaakaan kun äidin ja isän makuuhuoneen ovi avautui ja isä asteli kulmat kurtussa eteiseen.

- Shanna, mitä sinä keskellä yötä tänne pamahdat?

 - Minä lopetin sen typerän koulun, kerroin heti, ettei tarvitsisi kauempaa jännittää.

 - Lopetit! isän ääni nousi uhkaavasti.

- Minä olen täysi-ikäinen. Ei kuulu sinulle mitä opiskelen, tiuskaisin vihaisesti, koska koko päivä oli ihan kamala, enkä tarvinut enää isän kiukuttelua sen täyttämiseksi.

- Keskustellaan aamulla tästä. Mene nyt nukkumaan, isä tiukkasi ja marssi makuuhuoneeseensa.

 Kävin pikaisesti suihkussa ja kaivoin matkalaukustani puhtaat vaatteet ja puikkelehdin entiseen huoneeseeni.

 Siinä vaiheessa minulta melkein meinasi jo päästä itku. Tämä ei ollut enää minun huoneeni. Koko huone oli sisustettu kamalasti ja minusta tuntui, etten kuulunut tännekkään.

 Rojahdin sängylle siskoni viereen ja olin varma, että hän saa sydänlaakin kun aamulla herää.

 Parin tunnin päästä aurinko jo nousi nukahtamisestani.

 Hilary heräsi ensimmäisenä ja aivan niinkuin olin ajatellutkin hän säikähti pahasti löytäessään minut sängystään.

- Sisko? Mitä teet täällä? hän kysyi ja tuuppi minut hereille.

 - Mm, mutisin ja hän tuuppi minua edelleen.

- Mitä teet täällä?

 Yritin jatkaa uniani, mutta siitä ei tullut mitään kun seuraavaksi hän rupesi riuhtomaan peittoa allani.

 - No hyvä on, olen hereillä, huokaisin silmät ristissä.

 - No? Miksi kömit viereeni keskellä yötä? hän se vain jaksoi.

- Lopetin koulun, selvä? Nukun tuossa luultavasti useamminkin, ok?

- Okei sitten, Hilary vain vastasi olkiaan kohauttaen.

 En ehtinyt edes aamupalalle kun isä halusi jo ruveta hiillostamaan minua.

 - En oikeasti palaa sinne. Se ala ei kiinnosta minua pätkän vertaa.

 - Emmehän me halua sinua pakottaa, mutta sinulla täytyy olla jokin suunnitelma tulevaisuudelle, äiti sanoi sovittelevasti niinkuin aina.

 - Minulla on suunnitema, tokaisin niinkuin silloin kun olimme keskustelleet isän ja äidin kanssa opiskelupaikoista.

- Se laulaja juttuko? Silläkö meinaat itsesi elättää? isä kysyi ärsyttävällä äänellä.

 - Kyllä meinaan. Minä olen oikeasti lahjakas, enkä vain luule. Minä pääsen vielä pitkälle jos ponnistelen kovasti.

 - Enhän minä sitä väitäkkään, mutta se ei ole ihan realistinen tavoite, isä vastasi.

 -On se paljon realistisempi kuin se, että minä jumittuisin johonkin hotelliin loppuiäkseni. Sitä ei tule ikinä tapahtumaan! kivahdin.

 - Shanna. Sinä olet nyt täysi-ikäinen, joten yritäppä ajatella järkevästi, isä vain jatkoi.

 - Se, että sinä, et onnistunut omissa unelmissasi ei tarkoita ettenkö minä onnistuisi! Jos en edes yritä niin miten voin saavuttaa sen? Kyllä minä tiedän, että äiti tuli raskaaksi silloin kun sinä vielä opiskelit ja satun tietämään senkin, että sinä opiskelit musiikkia! Turha sinun on minulle kostaa, jos et onnistunut elämässäsi!

- Shanna! äiti henkäisi järkyttyneenä.

- Ei anna tytön puhua, isä sanoi kireästi.

- Oliko vielä jotain hampaankolossa? isä murahti.

- Ei, sanoin ja ponkaisin pystyyn vihaisena. Kaikki tuntui olevan ihan päälaellaan.

- Hyvä on. Saat kuukauden aikaa järjestellä elämääsi siihen suuntaan kun haluat. Sen jälkeen saat itse ruveta kustantamaan elämäsi, isä ilmoitti.

- Sovittu! tiuskaisin ja marssin entiseen huoneeseeni.

 - Olen kuukauden täällä, ilmoitin Hilarylle astuessani huoneeseen.

 - Okei, Hilary vastasi ja jatkoi piirtelyään.

Kuukausi. En ehtisi tehdä siinä ajassa mitään. Ihan sama. Juuri nyt minua ei oikeastaan kiinnosta mikään. Ehkä huomenna voisin ruveta etsimään asuntoa itselleni?

 ~

" Sen takia mä teen näin,

koska sä näät asiat väärinpäin."

~

Ehheh, kommenttia taas.

Mitä tykkäsitte osasta? :D