1. Mulla niin paha olla on.

Osan lukumusiikki.

***

 - Tosi ikävää. Missä te aiotte asua Jesperin kanssa? Ninni kysyy myöntätuntoisesti.

 - Äidillä kai. Isä muutti jo pois. Se meni kuulemman jonkun työkaverin luokse siihen asti, että se löytää jonkun asunnon. Mua ei vois oikeestaa vähempää kiinnostaa, vastaan.

 - Toivottavasti sä et joudu muuttaa mihinkään.

- Turha pelko. Äiti on vissiin saannu hankittuu elämän itelleen täällä Twinbrookissa. Isla Paradisossa se olivaan koko ajan kotona meiän kanssa eikä käynny ees töissä. Täällä sillä on jopa kavereit, huokaisen. 

Mä en oikeesti tiiä, että johtuuko se siitä, että äiti meni töihin vai siitä, että se tekee muutakin kuin istuu kotona, mutta sen jälkeen kun me muutettiin tänne niin äiti ja isä on riidelly koko ajan.

 - Kato kuka tuolla menee! Ninni huudahtaa pilkallisesti.

 - Tiesittekö, että blondien aivoja on verrattu kanojen aivoihin, Tomi huutaa ja purskahtaa nauruun.

 - Heh heh. Olipas hauskaa. Tiesitkö, että sulla kasvaa pään sisällä kanankakkaa! huudan takaisin.

 - Huono veto, Tomi huutaa ja juoksee pois.

 - Tarviiko mammanpojan juosta kotiin äitin helmoihin? Ninni huutaa Tomin perään ja pyöräyttää silmiään.

 - Lähetään mekin kotiin, sanon kun Tomi on häipynyt näköpiiristä.

 - Okei.

 - Soitanko mä äidin hakemaan meiät? Se voisi heittää sut kotiin, Ninni ehdottaa.

- Ei sun tartte, mä haluun kävellä. Nähää huomenna.

- Okei no moikka!

Ninni on mun paraskaveri. Se on meijän luokan suosituin ja mä saan olla niin onnellinen, että meistä tuli ystävii kun me muutettiin tänne. Ninnin äiti on malli ja se ostaa Ninnille kaikkia ihania vaatteita, mitä mun isä ei luultavasti antaisi edes mun käyttää. Ninnillä on ihan sikana kaikkii meikkejä ja se aina välillä lahjoittaa jotain niistä mulle.

 - Huhuu, onko ketään kotona? huhuilen kun saavun kotiin.

 Ketään ei näy missään niinpä suunnistan veljeni huoneeseen.

 Äiti on nukahtanut Jesperin sängylle. Äiti on nykyään tosi väsynyt. Se on isän syy, mä tiedän sen!

 Jesper leikkii nololla lelullaan lattialla. Ihan tosi, kuka tervejärkinen kerää kaikkea sarjiskamaa itselleen? Tosta hyllystäkin isä makso ihan sairaasti. Noi supermiesten vaatteet on oikeesti jotain keräilykamaa. Ne on oikeesti ollu niissä elokuvissa.

 - Sun pitää oppii koputtamaan! Jesper huudahtaa kun huomaa minut.

- Sitten ku sä opit koputtamaan niin mäkin koputan, letkautan.

Äiti on koko ajan yrittänyt hokea, että Jesper on niin pieni, että minun pitää ymmärtää isosiskona, mutta ei Jesper nyt enää niin pieni ole!

 - Äiti mä tulin kotiin!

*haukotus

 - Nytkö sinä vasta tulit?

- Joo.

 - Sinä tiedät, että sinun kotiintuloaikasi on seitsemältä eikä yhdeksältä. Se ei muutu mihinkään vaikka isä ei nyt enää olekkaan täällä. Nyt sitten kipinkapin suihkuun ja sitten iltapalalle.

- Älä viitsi!

- Siiri ihan totta.

- Jaa, jaa.

 Mä vihaan mun elämää! Ennen kaikki oli niin täydellistä. Äiti oli kotona ja isä oli hyväntuulinen. Isä olisi halunnut vielä yhden lapsen, mä kuulin kun se sano äidille niin. Äiti sano sille silloin, että se ei jaksa enää istuu seuraavaa seitsemää vuotta kotona. Hyvä vaan, mä en haluu enää yhtään pikkusisarusta. Jesper on ainakin tosi rasittava!

 Ärtyneenä vedin t- paidan päälle ja lähdin takaisin yläkertaan.

 - Nyt et sitten mieti liian pitkään mitä söisit. Saisitte olla jo nukkumassa, äiti marmattaa.

 Huoh. Äitistä on tullut ihan kamala kiukkupussi.

 - Saanko mennä huomenna Tuomolle koulun jälkeen? Jesper kysyy.

- Huomenna ei käy, äiti vastaa hajamielisesti.

 - Isä tulee huomenna hakemaan teidät. Hän vie teidät uimaan, äiti sanoo.

 - En lähe! Ei vois vähempää kiinnostaa, enkä haluu nähä sitä! 

 Äiti huokaisee raskaasi ja jatkaa syömistä.

 - Kiitos, Jesper huudahtaa ja menee vessaan.

 - Siiri et viitsisi. Tämä on jo muutenkin tarpeeksi hankalaa.

 - Äiti, minä en halua. Antaisitte minun olla, sanon ja nousen pöydästä.

 - Mene pesemään hampaat, äiti vain sanoo.

 Tunnen pienen tututn ahdistuksen tunteen sisälläni, mutta en anna sille nyt periksi.

Ei isä enää tule takaisin. Tiedän sen, mutta en halua myöntää sitä.

 - Anna isälle mahdollisuus, äiti sanoo tullessaan huoneeseeni.

- Miksi sinä puolustelet häntä! Hänhän jätti sinut ja meidät?

 - Ei se ole niin yksinkertaista. Hän voi ottaa eron minusta, mutta ei teistä. Hän on silti teidän isänne.

 - Mene pois, tiuskaisen ja käännän selkäni äitille. En halua, että hän näkee kun itken. Tiedän, että äiti itkee joka yö.

~

 - Tulisit nyt uimaan meidän kanssa, isä sanoo.

 - Minua ei todellakaan kiinnosta. Mene pois!

 - Et viitisisi kiukutella, isä sanoo lempeästi.

- Ei kiinnosta!

 - Isä katso! Jesper huutaa innoissaan.

 Isä juoksee Jesperin perään ja hyppää altaaseen.

 Kiukkuisena ja kylmissäni mökötän koko päivän ja katson kun isä pitää hauskaa Jesperin kanssa.

 - Voitin! kuulen kun isä huudahtaa.

 - Lähdetään jo! huudan kun tähdet alkavat ilmestyä taivaalle.

 - No mennään sitten senkin kiukuttelija, isä sanoo.

 - Onko teillä nälkä? isä kysyy auton luona.

- Ei ole! Vie meidät nyt vain kotiin.

 Annan Jesperin ihan rauhassa mennä etupenkille. Minähän en isän viereen mene! Isä luovuttaa suhteeni eikä sano enää mitään.

 Kotipihalla juoksen äkkiä sisään, ennen kuin isä ehtii halata minua.

 Kuulen kun isä huokaisee ja katsoo perääni surkeana. Ei kiinnosta. Oma vikansa!

- Hyvää yötä. Nähdään ensi viikolla, isä sanoo Jesperille ja lähtee.

~