19. Syvennyt kiireisiis, vain puoleksi kuulet, mitä haaveilen.

Osan lukumusiikki.

***

Neljän vuoden päästä

Siiri kertoo.

 Aika kului nopeasti. Liian nopeasti. Ainakin jos minulta kysyttiin.

Shanna on jo 11- vuotias ja kaksosetkin ovat jo kuusi vuotiaita. Niin se aika vain menee. Yhtä asiaa minä en vain ymmärrä. Miksi minä olen vieläkin kotona? Tomi istuu ilta myöhään töissä ja minä siivoan kotia! 

Hyvä on, minä suostuin tähän ratkaisuun. Olin ihan mielelläni kotiäiti. Mutta mikä kotiäiti minä olen jos lapset ovat koulussa. No, ovathan Hilary ja Aaron vielä kotona, mutta eivät kauaa. Olen väsynyt, myönnän.

Sitä paitsi, olen lihonut yli 10 kiloa. En voinut uskoa silmiäni kun kävin aamulla vaa'alla.

En ole uskaltanut sanoa tätä ääneen, mutta nyt taidan ymmärtää mikä ajoi äidin ja isän eroon.

Isä kävi töissä  ja äiti istui päivät kotona. Hyvä on, myönnän. Äitihän palasi lopulta töihin, mutta ratkaisiko se mitään? Totuus on, että äiti ja isä olivat erilaisia. Isä antoi äidin palata töihin, mutta halusiko hän oikeasti, että äiti palaa? Ei, ei halunnut. Ja ongelma oli siinä.

 Kyllä äiti ja isä rakastivat toisiaan. Tiedän sen. He saattavat jopa vieläkin rakastaa toisiaan. Salaa tietenkin.

He rakastivat siis toisiaan. Piste. Heillä vain oli niin vahvat mielipiteet kaikesta ja useimmiten ne erosivat toisistaan. Ja muistan vieläkin kaikki ne riidat. He riitelivät niin kiivaasti, eivätkä antaneet senttiäkään periksi toiselle.

 Ja se minua oikeastaan pelottaa. Minä ja Tomi olemme ihan samanlaisia. 

Olen niin turhautunut. Tomi on joka päivä ilta myöhään töissä ja siitä tulee aina iso riita, koska kaipaan häntä kotiin. Rakastamme toisiamme, se on varmaa, mutta minua pelottaa kamalasti, koska tiedän, että äiti ja isäkin rakastivat toisiaan ja silti erosivat.

En minä tietenkään ajattele mitään avioeroa. Ei meillä nyt mitään kamalia riitoja ole, pelkkiä arkisia ongelmia joista selviää puhumalla. Mutta entä myöhemmin? Ei Tomi minua pakota kotona olemaan, toivoo vaan, että olen siihen asti, että kaksoset aloittavat koulun. Mutta mitä sitten tapahtuu jos palaan töihin? Jos näemme toisiamme oikeasti 24/ 7 h. Ja mitä tapahtuu jos en palaa? Tulen nimittäin hulluksi täällä kotona. Lapset ovat ihania, kyllä, kyllä.

 Mutta se valehtelee, joka sanoo, että sitten helpottaa kun lapset kasvavat, eikä tarvitse vaihtaa vaippoja yms, yms.

Pyh. Saan koko ajan olla erottamassa riiteleviä kaksosia toisistaan ja sitten kun Shanna tulee koulusta kotiin saan olla erottamassa häntä kaksosista. Joku vaatii aina huomiota ja sitten toinen tulee mustasukkaiseksi kun ei saa mielestään tarpeeksi huomiota. Sitten kun Tomi saapuu vihdoin illalla kotiin kaikki tappelevat hänen huomiostaan ja minulla ei jää miehelleni yhtään aikaa.

 Sitä paitsi, me riitelemme Tomin kanssa ihan typeristä asioista. Hän ei ymmärrä sitä, että minäkin saatan olla väsynyt. Ei, koska hänhän meistä on se, joka käy töissä. Hän ei voi edes ymmärtää kuinka paljon sotkua ja tuhoa kolme lasta voi saada aikaan!

Kaikista eniten pelkään, että hän menettää kiinnostuksensa minuun. Voin sanoa, että kymmenen lisäkiloa alkaa jo näkyä!

 Ovi käy. Shanna on siis tullut koulusta kotiin. En ehtinyt tänäänkään hengähtää yhtään.

- Ulos mun huoneesta! kuuluu viereisestä huoneesta.

- En mene. Lälläs lää! kuuluu vastaus.

- Häivy apina!

- Se on joka toista haukkuu.

- Ulos!

- Et voi pakottaa.

Huokaus.

 Sitten aukeaa minun huoneeni ovi.

 - Äiti, Aaron oli taas mun huoneessa! Se ei saa mennä sinne.

 - Kuuletko sä! Sillä ei oo mitään asiaa sinne. Sun pitää vahtia, että se ei mee sinne.

 - Kuulin kyllä. Ei tarvitse huutaa.

 - Sä et saa antaa sen mennä sinne. Miks sä et kiellä sitä?

- Minä olen kieltänyt. En huomannut, että se meni sinne taas. Anna olla.

- Se ei saa mennä sinne!

- No me emme voi sille asialle nyt mitään. Sinä olet nyt kotona ja voit mennä vahtimaan huonettasi.

- Mikset sä voi ikinä komentaa sitä?

- Shanna, tiedät ihan hyvin, että olen kieltänyt menemästä sinne. Meneppäs nyt tekemään läksyjä jos niitä tuli.

Mulkaisten vihaisesti minuun pikkuneiti marssi omaan huoneeseensa.

***

Illalla

 Kello on yhdeksän illalla kun Tomi viimein suvaitsee saapua kotiin. Juuri lasten nukkumaanmenoajaksi.

 - Kotona ollaan, Tomi ilmoittaa aivan kuin emme sitä huomaisi.

 Kaikki lapset rientävät halaamaan isäänsä ja Tomi patistaa heidät hampaitten pesulle.

- Millainen päivä oli kulta? Tomi kysyy iloisesti.

 - Ihan kuin et tietäisi. Aivan samanlainen kuin viimeiset kuusivuotta.

 - Ai, että tälläinen päivä taas tänään, Tomi sanoo kuivasti ja hänen hymynsä hyytyy ja hän istahtaa myös sohvalle.

 - Mä en voi käsittää miksi sä haastat aina riitää kun mä tulen pitkän työpäivän jälkeen kotiin ja voitaisiin vihdoinkin viettää aikaa keskenään.

- Viettää aikaa keskenään! Et ole tosissasi. Sä kun tulet töistä kotiin, mä laitan lapset nukkumaan ja siihen mennessä sä olet useimmiten jo nukahtanut!

- Se tapahtui kerran! Mä olin väsynyt.

- Niin, silloin kun sä, et nuku sä odotat, että mä teen sulle iltapalaa ja sitten kun sä oot syönyt sä käyt nukkumaan! tiuskaisen vihaisena.

Ovi kellon ääni keskeyttää meidän väittelyn.

- Sä olet ihan kohtuuton, Tomi sanoo ja kävelee ovelle.

 Tomin mennessä ovelle minä mennen laittamaan kaksoset nukkumaan.

- Noniin, olisi aika mennä nukkumaan.

- Nytkö jo? Vastahan isä tuli. Eikö me voitas leikkii sen kanssa vielä? Aaron kysyy toiveikkaasti.

- Tänään ei valitettavasti käy kulta. Katsotaan jos isä huomenna ehtisi.

Tietenkään hän ei ehdi. Mutta enhän minä niin voi sanoa.

 - Tehdäänkö huomenna jotain kivää äiti? Hilary kysyy kömpiessään sänkyyn.

- Katsotaan sitä sitten huomenna.

- Me ei ikinä tehä mitään kivaa. Miksei me ikinä mennä mihinkään reissuun niin kuin muut? Aaron jatkaa.

 - Isä on töissä niin emme me pääse reissuun. Katsotaan jos huomenna tehtäisiin jotain kivaa, vastaan.

- Okei. Öitä äiti.

- Öitä kulta.

- Öitä, Hilarykin mumisee silmät ummessa.

 Kun olen saanut kaksoset nukkumaan mennen toivottamaan hyvät yöt Shannalle ja suuntaan eteiseen.

 Eteisessä on Roni ja tämän tytär Sharon. Heillä on Tomin kanssa vakava keskustelu meneillään kun hiippailen heidän seuraansa. Sharon nyyhkyttää isänsä olkaa vasten.

 - Mitä on tapahtunut? kysyn.

- Ninni lähti, Roni sanoo.

- Mihin lähti? ihmettelen.

 - Hän pakkasi kamat ja ilmoitti, ettei aio palata. Hän ei kuulemma enää jaksa leikkiä perhettä, Roni sanoo kuivasti ja Sharon itkee.

- Kulta, ottaisitko Sharonin hetkeksi, että me voimme jutella? Tomi kysyy minun tuijottaessa kauhistuneena Ronia.

En vastaa mitään Tomille, kävelen vain Ronin eteen ja otan itkevän tytön syliini ja kävelen makuuhuoneeseemme.

 - Älä itke pikkuinen. Kaikki järjestyy, kuiskaan Sharonin korvaan.

- Äiti lähti, tyttö nyyhkyttää.

 - Tiedän. Se on surullista, mutta isä pitää sinusta oikein hyvää huolta, puhelen.

 Olohuoneessa Tomi ja Roni keskustelevat sillä välin kun lohdutan pientä tyttöä.

 - Ninnille tarjottiin, jotain mallin hommia Sunlit Tidesillä. Hän tarttui siihen oitis, ei miettinyt hetkeäkään. Tajutatko, että hän ei miettinyt hetkeäkään sitä, että se tarkoittaa sitä, että hän hylkää oman lapsensa!

 - Kamalaa. Tiedätkö, hän on aina ollut tuollainen, jo yläasteella.

- Uskon sen nyt. Aiemmin minä ajattelin, että se oli vain esitystä. Onhan hän Siirin ystävä. Ajattelin, että hän olisi yhtä innoissaan lapsesta kun ystävänsä. 

- Sinä pärjäät paremmin ilman häntä. Me kyllä autamme sinua.

- Kiitos.

 Parin tunnin päästä Roni on tekemässä lähtöä ja ojennan nukkuvan tytön tämän isälle.

- Kiitos teille, Roni sanoo ja katsoo surullisena tytärtään ja lähtee kotiinsa.

 Ronin mentyä Tomi marssii perässäni makuuhuoneeseen. Käännän Tomille selän, koska olen edelleen vihainen. 

- Ihan tosi. Vielä tuon jälkeenkin sinä kiukuttelet minulle, että olen liian myöhään töissä. Sharon on menettänyt äitinsä ja sinä kiukuttelet minulle olemattomasta.

Käännyn silmät salamoiden katsomaan miestäni.

- Se on surullista, kyllä. Mutta tässä on kyseessä nyt meidän elämämme ja meidän ongelmamme! Toisten ongelmat eivät muuta niitä miksikään, tiuskaisen ja heittäydyn sängylle murjottamaan.

 - Äh, älä viitsi, Tomi murahtaa ja heittäytyy myös sängylle kengät jalassa ja kietoo kätensä ympärilleni.

- Päästä irti, sanon ja yritän vetäytyä Tomista irti, mutta hän tiukentaa otettaan.

- Kiukuttele huomenna. Mä olen tässä nyt, Tomi murahtaa ja painaa huulensa niskalleni.

~

" Mua katsotko vielä näin
kun vuosia karttuu
kun päät harmaantuu? "


~

Vähän erityylillä kirjoitettu osa. Mitäs tykkäsitte?

Mitä tuumasitte osasta?