2. Ei rikkomalla ehjää saa.

Osan lukumusiikki.

***

Vuosi myöhemmin

Juuri kun Bella luuli, etteivät asiat voineet tästä enää hankaloittua niin Siirille nousi yllättäen korkea kuume. Ei siinä muuten mitään, mutta hänen piti lähteä tapaamaan Tuomasta ja heidän yhteistä avioerojuristia.

Hänen ja Tuomaksen avioero oli astunut kuukausi sitten voimaan, mutta vielä piti selvitellä huoltajuusjuttuja ja se oli hankalaa. He yrittivät hoitaa kaiken sivistyneesti ja hienotunteisesti, etteivät lapset joutuisi kärsimään liikoja, mutta se ei oikein onnistunut kun Siiri kieläytyi tapaamasta isäänsä ollenkaan ja siitä Tuomas syytti häntä.

- Kyllä minä pärjään hetken yksinkin. Mene jo, Siiri sanoi käheällä äänellä. 

Äiti ei ollut sanonut mihin oli menossa, mutta Siiri kyllä arvasi mihin. Se paistoi äidin eleistä. Usein sängyssään maaten Siiri mietti, että miten heidän ennen niin onnellinen perhe- elämänsä oli hajonnut niin pieniksi palasiksi? Kuin katto olisi ihan yht' äkkiä romahtanut heidän kaikkien päälle.

- Minä tulen parintunnin päästä kotiin. Pysy sängyssä ja muista juoda paljon, Bella sanoi kipeälle tyttärelleen.

- Joo, joo. Mene jo, Siiri vastasi ja painoi jomottavan päänsä tyynyyn ja veti peiton tiukemmin ylleen.

Yläkerrassa Bella huokaisi toivottomana. Kunpa he saisivat tämän asian pian päätökseen.

Kyllästyneenä koko tilanteeseen hän marssi makuuhuoneeseensa ja päätti vaihtaa siistimmät vaatteet päällensä ja vähän meikata. Tuomaksen ei tarvitsisi sentään nähdä miten hän vanhentui kuin silmissä tämän tilanteen vuoksi. Hän oli jo pitkään miettinyt pitäisikö hänen remontoida ja heittää hänen ja Tuomaksen yhdessä ostamat huonekalut menemään. Kaikki täällä asunnossa muistutti häntä hänen ja Tuomaksen yhteisistä ajoista.

Huokaisten jälleen Bella meni käynnistämään autoa, joka oli vaikea saada käyntiin kun yön aikana oli tullut ensimmäiset pakkaset. Ensilumi oli maalannut koko maiseman kirkkaan valkoiseksi.

Muista olla tyyni, äläkä anna periksi, hän toisteli itselleen yhä uudelleen automatkalla.

Bella saapui sovitulle tapaamispaikalle viimeisenä. Tuomas ja Hans olivat jo täydessä keskustelussa kun hän saapui ravintolan yläkerrasta vuokrattuun tilaan.

- Me tässä jo vähän aloittelimme, mutta hyvä, että ehdit paikalle, Hans sanoi.

Tuomas katsoi häneen kalsea ilme kasvoillaan. Miten tässä näin oli käynyt? Bella mietti surullisena.

- Me puhuimme tässä juuri lasten tapaamisoikeudesta. Ne sovitut viikonloput eivät ole oiken onnistuneet, Hans puhui suoraan Bellalle.

- Minä en voi sille mitään. Siiri on jo sen ikäinen, että ei häntä oikein pakottaakaan voi. Minusta hänelle pitää antaa aikaa tottua ajatukseen, Bella vastasi ja tunsi miten päänsärky teki tuloaan.

- Teidän pitäisi kyllä päästä tästä jonkin laiseen yhteisymmärrykseen. Muuten tästä tulee aika vaikeaa, Hans totesi.

- Hänellä on ollut aikaa tottua ajatukseen jo vuosi. Minä aion vaatia sovittuja tapaamisoikeuksia ja jos se ei onnistu aion hakea huoltajuutta.

- Ja sekö on sinun ratkaisusi kaikkeen! Etkö tajua, että hän kärsii? Sinä et tule ikinä saamaan heidän huoltajuuttaan jos se minusta riippuu, Bella sanoi tiukasti ja huokaisi sitten surullisena.

- Minä en halua riidellä kanssasi, mutta he ovat minunkin lapsia. Minulla on ikävä heitä. Minä haluan myös Siirin käyvän luonani.

Hans kuunteli vakavana entisen pariskunnan sananvaihtoa. Välillä hän mietti, että miksi edes teki tätä työtä? Se oli niin masentavaa.

Tunti meni kunnes he pääsivät jonkinlaiseen sopuratkaisuun. Siiriä ratkaisu ei kyllä miellyttäisi sillä hänelle oli määrätty tietyt päivät jolloin hän todella joutuisi isänsä luokse.

~

Loppuviikosta Tuomas tuli vierailemaan lasten luona sillä aikaa kun Bella oli töissä. Miehellä oli tärkeää asiaa lapsilleen ja hän tiesi, että he tulisivat järkyttymään tästä.

- Minä ihan todella inhoan sinua. Oikeasti. Jättäisit minut rauhaan, Siiri lateli isälleen.

- Älä viitsi. Te lapset olette kaikista tärkeimpiä minulle.

- Jos me olisimme sinulle tärkeitä sinä olisit jäänyt tänne asumaan meidän kanssa, etkä olisi jättänyt äitiä! Siiri huusi isälleen.

- Älä viitsi sisko, Jesper yritti sanoa rauhoittaakseen tilannetta. Hän oli kyllästynyt siihen, että kaikki pyöri nykyään äidin ja isän avioeron ympärillä. Hän olisi vain halunnut unohtaa sen.

- Eikun puhu nyt vain suusi puhtaaksi Siiri niin sitten se helpottaa sinua. Hauku vain minua jos se auttaa sinua hyväksymään tilanteen, mutta tilanne on nyt tämä ja sinun ei auta kuin sopeutua siihen.

- Ei minun tarvitse! Sinulla oli jotain asiaa. Sano se nyt niin voit sitten lähteä! Siiri tiuskaisi isälleen.

- En mieluusti kertoisi tätä nyt kun olet tuossa mielentilassa, mutta minun on pakko...

- Minä olen tavannut erään naisen ja me aiomme mennä naimisiin kolmen viikon päästä. Toivon todella, että te tulette silloin paikalle, Tuomas sanoi rauhallisesti.

- Menetkö sinä naimisiin? Jesper kysyi hämillään.

- Kyllä, isä vastasi ja loi katseensa Siiriin.

- Ei ikinä! Kuinka paljon sinä haluat vielä satuttaa? Sinä et ole enää isäni!

- Siiri..

- Älä sano enää sanaakaan! Siiri huusi ja juoksi huoneeseensa.

Tämä ei voinut olla totta. Ei vain voinut. Ei hänelle pitänyt käydä näin.

~

Illalla Ninni tuli katsomaan miten hän voi. Siirillä  oli vielä vähän lämpöä, mutta hän oli paranemaan päin.

- Olet ollut jo tosi kauan kipeä. Koska luulet pääseväsi taas kouluun? Ninni kysyi ystävältään.

- Varmaan maanantaina, Siiri vastasi poissaolevana.

- Mikä nyt on? Ninni kysyi kun huomasi, että häntä vaivasi jokin.

- Isä aikoo mennä uusiin naimisiin. Mutta ei puhuta siitä, jooko?

- Kamalaa. Miten sinä voit?

- Huonosti, mutta piristä minua. Kerro viikon kuumimmat juorut!

- No tätä et ikinä usko. Sanya pyysi Tomia treffeille!

- Tomia? Mikä häntä oikein vaivaa. Hän tietää, että en voi sietää Tomia!

- Sanoin samaa, mutta ei se vielä mitään. Tomi kieltäytyi ja minä jouduin lohduttamaan häntä koko päivän koulussa.

- Ihan hänen oma vikansa. Eikö hän muka tiedä, että Tomi inhoaa meitä "pissiksiä" joilla ei ole omia ajatuksia? Siiri sanoi tuhahtaen.

- Sanoin hänelle ihan samaa. Mutta kello on jo paljon, minun pitää mennä. Soitellaan huomenna ja toivottavasti pääset maanantaina jo kouluun.

- Niinpä, äiti hössöttää koko ajan kimpussani. Kiitos kun kävit.

- Ei mitään. Soita hei jos haluut jutskata tai jotaa. Pidän äänet päällä koko yön.

- Kiitti. Nähää.

Oven kolahdettua kiinni Siiri sammutti valot ja kömpi sänkyynsä. Ja hän kun luuli, että elämä ei voisi enää surkeammaksi mennä. Isä naimisiin?

Hän ei varmasi menisi niihin häihin.

~

Kolme viikkoa myöhemmin

- Et laittaisi niin paljoa meikkiä. Tiedät, ettei isä pidä siitä.
- Minua ei kiinnosta mitä isä siitä sanoo. Sitä paitsi, inhoan tätä mekkoa, Siiri tuhahti.
- Siiri! Nyt ihan oikeasti!

- No mitä? Miksi sinä puolustelet häntä? Hän jätti sinut, miksi minun täytyy miellyttää häntä?

- Koska hän on isäsi. Vaikka meille kävi näin hän on yhä sinun isäsi, Bella sanoi apeana.

- Äiti, minä en halua mennä niihin häihin.

- Sinun on pakko! Nyt revit tuon myrtsin ilmeen kasvoiltasi ja luot sille onnistuneen tekohymyn jos et muuhun pysty. Haluatko, että isä hakee huoltajuuttasi?

- En!

- Sitten sinä menet sinne häihin, etkä tuota minulle häpeää. Onko selvä?

- Kyllä äiti.

Hääpaikalla Siiri tuijotteli vihainen ilme kasvoillaan häävieraita. Vähäsanainen pikkuveli kulki koko ajan hänen lahkeessaan eikä hän saanut hengittää ollenkaan.

Hetki ennen seremonian alkua Siirin katse lukkiutui tuttuun hahmoon.

Mitä tuo pässi täällä tekee? Siiri mietti suutuspäissään.

Ei auttanut kuin istahtaa paikalleen kun musiikki alkoi soida ja jo paremmat päivänsä nähnyt pariskunta asteli vihkikaaren alle.

Vihkivalat olivat imelät ja Siiriä oksetti. Eikö nainen tajunnut, että isä oli ennenkin luvannut samat sanat ja siinä silti seisoi  vihkikaaren alla uuden naisen kanssa?

Vieraat olivat luultavasti vain naisen eli isän tulevan vaimon Lindan sukulaisia koska Siiri eikä Jesper tunnistanut ketään paikalla olioista. Mummi ja pappa eivät olleet tulleet paikalle, koska olivat sitä mieltä, että kuului mennä vain kerran naimisiin ja siitä Siiri oli ehdottomasti samaa mieltä vaikkei muuten välittänytkään isän vanhemmista.

Siiri ei suostunut edes katsomaan sormustenvaihto tilaisuutta vaan tuijotti suoraan edessään olevasta ikkunasta ulos.

Sivusilmällä hän näki miten Linda loisti onnesta. Olkoot sitten naisen onnellisin päivä. Siirille tämä oli maailmanloppu ja ilmoitus siitä, että isä ei palaisi enää kotiin äidin luokse.

Koskaan.

- Sinun olisi pitänyt ottaa ruokaa ensiksi, mutisen Jesperille.

- Onko sillä oikeasti mitään väliä? Jesper kysyy minulta lappaen kakkua suuhunsa.

- Eipä kai, vastaan. Ensi kertaa tulen ajatelleeksi, että tämän täytyy olla myös ihan hirveää veljelleni.

- Anteeksi, sanon hiljaa.

- Mistä? Jesper kysyy ihmeissään.

- Kaikesta, mutisen.

- Eihän tämä ole sinun vikasi, veli vastaa ja sitten jatkamme syömistä hiljaa.

Sitten on parin häätanssin aika.

Kaikki katsovat kun tuore pari tanssahtelee puulattialla. Miltäköhän äiti näytti silloin kun he menivät naimisiin? Siiri mietti totisena.

Vieraitten rupatellessa ja tanssiessa Siiri huomaa, että Tomi tuijottaa häntä ihmeissään.

Siiri mulkaisi Tomiin vihaisena ja vaihtoi paikkaa.

Hetken päästä Linda meni rupattelemaan vierailleen ja Tuomas lähestyi häntä.

- Mitä sinä murjotat yksin täällä? Isä kysyi.

- Murjotanpa vain. Anna minulle rahaa niin pääsen taksilla kotiin niin en ole murjottamassa täällä, Siiri tiuskaisi.

- Lopeta heti tuo! En todellakaan anna rahaa sinulle. Äitisi tulee myöhemmin hakemaan teidät.

- Hienoa. Ja kauankohan siihen menee?

- Etkö voisi edes yrittää. Tutustu ihmisiin ja niin edelleen.

- Miksi minä niin tekisin. Minulla on jo oma sukuni, en tarvitse minkään toisen naisen sukulaisia, Siiri tuhahti halveksien.

- Okei. Luovutan, murjota sitten.

- Kiitos.

Toisaalla Bella päätti viettää vähän omaa aikaansa.

Hän oli käynyt ostamassa uudet vaatteet itselleen ja asteli nyt Polskispisteen ovesta sisään.

Hän kävi tilaamassa itselleen yhden juoman ja istahti nurkkapöytään.

Juoman valuessa hänen kurkustaan alas hän antoi itselleen luvan murjottaa vähän. Hän valehtelisi itselleen ja paljon jos väittäisi, ettei se sattunut tai loukannut kun hän oli kuulut, että Tuomas menee naimisiin. Ja niin pian heidän eronsa jälkeen! Hän ei voinut kuin myöntää itselleen, ettei tainnut tuntea koko miestä ollenkaan.

Mitä oli tapahtunut? Hänen entinen paras ystävänsä oli myös nyt hänen entinen aviomiehensä.

- Bella Sweeney? Sinäkö siinä? matala miehen ääni kysyi hänen vierestään.

- Sweeney? Bella naurahti. - Sepä, se.

- Saanko istua seuraan?

- Ole hyvä vain.

- Et ole muuttunut ollenkaan, Bella naurahti kun tunnisti vastapäätä istuvan miehen.

- Sinäkin näytät vain nuortuneen, Mika virnisti.

- Minusta taas tuntuu, että olen vanhentunut ainakin kymmenen vuotta viimeisen vuoden aikana.

- Onko jotain ikävää tapahtunut? Mika kysyi empaattisena.

- Ei mitään sen ihmeempää mitä ei nykypäivänä tapahdu joka toiselle meidän ikäiselle.

- Kerro nyt kuitenkin?

- Olin seistemän vuotta kotiäitinä sitten muutimme mieheni kanssa takaisin tänne Twinbrookkiin ja rupesin käymään töissä ja sitten meille tulikin aika nopeasti ero. Mietin koko ajan, että onko syy siinä, että menin takaisin töihin enkä jäänyt kotiin ja tehnyt lisää lapsia? Bella vuodatti.

- Syy ei varmasti ollut siinä, että menit takaisin töihin. Eroon tarvitaan aina kaksi, Mika yritti lohduttaa.

- Et ymmättä. Meillä oli täydellinen perhe idylli. Ja tämä mies oli Tuomas.

- Tuomas Dono?

- Kyllä, Bella vastasi ja tiesi, että mies ymmärtäisi. Tämä oli Tuomaksen lapsuuden ystävä ja tiesi minkälaisesta perheestä Tuomas oli.

- Anteeksi, että vuodatin tämän sinulle. Vastahan me tapasimme uudelleen monen vuoden jälkeen. Kauanko siitä edes on kun olimme yläasteella?

- Siitä on tosiaan pitkä aika. Minun oma lapsenikin on nyt yläasteella, mies vastasi.

 - Ihanko totta? Minunkin vanhin lapseni on, ehkä he ovat samassa koulussa, Bella pohti.

- Ehkä, mies naurahti.

- Lapsista puheenollen, minun on nyt mentävä. Oli mukava kun istahdit seurakseni.

- Tiedän, että tämä kuulostaa vähän typerältä, mutta tiedän mitä käyt läpi. Minäkin kävin monta vuotta sitten läpi avioeron. Jos haluat joku kerta jutella tai jotain niin löydät minut täältä, omistan nimittäin tämän paikan, Mika virnisti.

- Kiitos. Minä ihan takuulla pistäydyn täällä uudelleen, Bella sanoi ja yllättyi kun mies halasi häntä kömpelösti.

- Kyllä sinä selviät siitä. Niin me kaikki olemme, mies vastasi.

~

- Kulta rakas, sinun on vain päästävä siitä jo yli. Siitä on jo yli vuosi kun isä muutti pois ja nyt hän vain jatkaa elämää ja niin meidänkin pitäisi, Bella puheli tyttärelleen kun he saapuivat illalla kotiin.

- Minä tiedän äiti, mutta minuun sattuu! Minua ahdistaa ihan hirveästi, Siiri nyyhkytti.

- Minä käyn katsomassa, että Jesper menee nukkumaan. Tulen niin pian takaisin kuin voin. Yritä rauhoittua.

- Oliko sinulla mukava päivä? Bella kysäisi pojaltaan.

- Ihan ok.

- Tiedäthän sinä äiti, että minä rakastan sinua tosi paljon. Sinä olet paljon kauniimpi kuin se toinen nainen, Jepsper sanoi.

- Kiitos kultaseni. Minäkin rakastan sinua hirvittävän paljon. Saatko sinä nukuttua?

- Kyllä. Mene vain siskon luokse. Minä tiedän, että hän tarvitsee sinua tänään.

- Voi kulta. Ei sinun tarvitse olla huolissasi hänestä. Kyllä hän sopeutuu vielä.

- Niin kait. Öitä äiti.

Bella kävi sammuttamassa valot ja katsoi kun hänen pienokaisensa oli jo nukahtanut. Oli tämä raskaspäivä hänellekkin vaikka Jesper tuntui suhtautuvan asioihin hyvin vakaasti.

Alakertaan saapuessaan Bella sammutti Siirinkin huoneesta kattovalon ja katsoi kärsivää tytärtään.

- Äiti minä en jaksa enää. Minä en osaa selittää miksi, mutta minua ahdistaa ihan kamalasti.

- Voi kulta. Kyllä sinä vielä totut tähän, Bella kuiskasi ja siirtyi vuoteelle Siirin viereen ja silitti tämän päätä rauhoittavasti.

~

Nää osat on nyt aika masentavia, mutta haluun saada Siirin luonteen teille kaikille selvästi näkyville, ettei se oo vaan mun pään sisällä.

Kommenttii taas vaa. <3